Viimeinen tetpäivä huomenna, Jotenkin epäuskoinen tunne. Meneekö viikko näin nopeasti?
Lapset ovat todella sinisilmäisiä. He tarjoavat käteään ja kiljuvat että siitä purisitetaan hellästi, ja luottavat sinuun automaattisesti, olethan heitä vanhempi. "Johdatathan minut perille?" Mutta entä jos vanhempikaan ei osaa tietä perille, auttaa asiassa? Silloin me luotamme itseämme vanhempiin- niin se vain toimii.

Olin melkein järkyttynyt, kuinka jo päiväkodeissa osataan loukata toista. "Miksi sinä sen viereen istuit, se on läski?", oli kysymys, joka oli pudottaa minut tuoliltani. Kyllähän sen vielä ymmärrän, että nuoret sanoo tuollaista (tai itseasiassa, en ymmärrä) mutta että viisi-kuusivuotiaat lapset? Kuinka se on mahdollista?

Olen oppinut enemmän kuin ikinä kesätyöissä tetviikkoni aikana- tajuan enemmän, kuinka paljon meidän pitäisi arvostaa päiväkotitätejä ja muutenkin lastenhoitoalan ihmisiä. Heillä on hirveän raskas huoli ja taakka koko ajan lapsista, he eivät saa hukata heitä tai muutenkaan jättää heitä. Mutta ei ole ihanempaa asiaa, kuin pienen lapsen hymy, kun he ovat saaneet auttaa sinua, heitä vanhempaa.