Koulu ja ne tietyt tavat, jolla me kommunikoidaan toisten ihmisten kanssa. Ruokala ja kiukkuiset ruokalantädit. Paskanpuhuminen toisista ihmisistä.
Kaikki ilmenee heti ekana päivänä, jännää kyllä - ja en voi sanoa muutakaan, kuin että olen suuttunut. Kuinka jotkut ihmiset eivät välitä paskankaan vertaa ystävistään, heti ollaan haukkumassa- jopa silloinkin, kun kyseinen ihminen on metrin päässä ja kuuntelee, kyllä vain - ollaanko silloin ystäviä?
Suosio ja pinnallisuus, hoikkuus ja nätteys, kaikki merkitsee koulussa. Kaikki ahdistaa.

Koulu on tavallaan niin ahdistava, että heti ekana päivänä tulee mietittyä, miten lintsaisi seuraavan päivän - mutta en voi. Olen luvannut itselleni, että pyrin kansainväliseen lukioon vuoden päästä, vaikka henkeni menisi. En silti usko että pääsen, mutta kuolisin harmiin jos en pyrkisi. Jos todella haluan pois täältä, minun pitää opiskella. Siellä koulussa, jossa kaikki on teeskentelyä. Pienetkin sanat ja eleet huomioidaan ja niistä keksitään eteenpäin juoruja.

Ei minusta ole keksitty juoruja / kiusattu koulussa (ainakaan pahemmin), mutta sitä näkee jokapäivä. Ja tulee vain katsottua sivusta. Minkä se tekee silloin minusta? Kiusaajan. Välinpitämättömän, tunteettoman kylmän paskan, enkä voi unohtaa kaikkea mennetty mielestäni.

Vaikka kaikki sanoo, että ysi on paras luokka, voinko todella uskoa muiden mielipiteisiin? Entä, jos he vain huijaavat, nähdäkseen meidän pettyvän? Älä ikinä, ikinä luota keheenkään, joka ei luota sinuun, ystäväni sanoi kerran ja tiedän hänen olevan oikeassa. Se, että uskoo ja luottaa, tarkoittaa että välittää. Sitä me tarvitsemme. Luottamusta ja välittämistä.