No niin, nyt suurin jännitys on ohi kiitos ensimmäisen lukiokoulupäivän. Voi kyllä - olin kuin kala kuivalla maalla, mutta jaksan toistaa itselleni, että se helpottuu ajan myötä. Tietenkin asioita helpottaa, kun on kavereita samalla luokalla että rinnakkaisluokalla: on helppo panikoida kimpassa. Ja totta kai eksyminenkin on silloin helpompaa, kuten tänään tuli todistettua.

Hassu juttu, kuinka vielä eilen sanoin äitille, että olisin mielelläni vielä pari vuotta peruskoulussa. No kyllähän siellä olisi helpompaa, varsinkin siellä yläasteella mistä minä tulin, mutta nyt saa omaa vapautta sekä olla opiskelija. Kuulostaa muuten hienommalta kuin koululainen, vai mitä? :) Mutta ei tunnu kyllä yhtään aikuisemmalta vaan melkeinpä päinvastoin: oli melko outoa kulkea vain muiden perässä, koska itse en tiennyt minne mennä. Liian iso koulu, vaikka vanhemmat opiskelijat sanovat kouluun tottuvan ehkä liiankin nopeasti.

Olo on kyllä melko hyvä, mikä on muutosta kesään. Sanovat, että kesä on onnellisuuden, levon ja romanssien aikaa, mutta mulla meni päinvastoin. Ja nyt pelkään, että en jaksa syksyä. Mutta sen lupaan itselleni, että kaikkeni yritän.