Painajainen on jo siirtynyt luettujen listalle ja Uinu, uinu lemmikkini on yli puolen välin. En käsitä, miten saan nukuttua ensi yönä, niin jännittävä se on.

Tet- viikko oli oikeastaan suorastaan sanottuna syvältä. Minulla meni hieman sukset ristiin apteekkarin kanssa ja tiuskimme toisillemme. Hän sai minut jopa epäilemään onko minusta farmaseutiksi, mutta lopulta äitini auttoi tajuamaan, että kaikki apteekkarit eivät ole tiukkapipoja huumorintajuttomia... Ehkä lopetan tuon lauseen tuohon.

Isänpäivä on jo huomenna. Äitin kanssa paketoitu lahja ja sen piiloittaminen turvalliseen kätkäpaikkaan (äidin vaatteiden sekaan) saivat taas kerran ajattelemaan. Se ei todellakaan tee hyvää minulle, tuo ajatteleminen.

Pienestä pitäen minua on sanottu aivan ilmetyksi isän tytöksi, mutta aina en ole voinut olla ylpeä tuosta nimikkeestä. Meillä on ollut hankalaa, meidän perheellämme, mutta lohduttadun tosiasiaan että niin joka perheessä on. Meidän pitäisi olla vain vahvoja ja pysyä yhdessä, vaikka se ei olekaan aina helppoa. Ihmiset juoruavat aina, mikä on täysin väärin. Antaisivat vain meidän elää.

Kyynelehdin jopa kirjoittaessani tätä. On pirun vaikeaa unohtaa kaikki takana olevat asiat, vaikka onkin sanonut saat anteeksi. Silti ne muistaa ja niistä saa traumoja, ainakin minun herkällä luonteellani. Elin pilvilinnoissa ja kapsahdin alas liian lujaa.

Nykyään kun minulle sanotaan iloisesti "olet aivan kuin ilmetty isäsi" hymyilen ja otan sen todella suurena kohteliaisuutena. Niin olenkin. Isän huumorintaju on aivan tajuton, joka saa hymyilemään synkkänäkin päivänä. Isä ei nipota pienistä asioista. Isä on vain... isä, joka on aina tukena. Yksi maailman tärkeimmistä ihmisistä minulle. Ilman häntä ei vain selviäisi mistään.