Puoli tuntia seison kolme metriä ulko-ovesta ja houkuttelen pientä koiraa tulemaan sisään. Puoli tuntia! Minulla meni hermot ja hieman räjähdinkin naapurini koiralle, ja koira säntäsi karkuun ja kiroan itseäni viidennen kerran samana päivänä- miksi en osaa pitää suutani kinni oikeassa paikassa oikeaan aikaan?
Minut on kuitenkin palkattu hoitamaan kahta koiraa, enkä voi sitä perua vaikka hetken mielijohteesta haluaisinkin- mutta en ikinä voisi lopettaa sitä kesken. Minullakin on ylpeyteni, uskokaa pois.

Mietin väkisinkin niitä kahta koiraa. Toinen tumma ja todella suurikokoinen, toinen vaalea ja pieni. Toinen tottelee, toinen ei. Mutta silti he ovat kavereita keskenään ja tulevat keskenään toimeen todella hyvin. Toisaalta, onko heillä valinnanvaraa? He joutuvat kuitenkin olemaan päivittäin samassa huoneessa monta tuntia, on paljon yksinkertaisempaa olla sovussa. Tuskinpa koirat tuota ajattelevat, mutta minä ajattelen. Olen hieman hömelö, kuten isäni jaksaa muistuttaa.

Keskiviikkona pääsen viettämään lomaa. Onhan minullakin kesäloma koko ajan, mutta tuntuu mahtavalta päästä pois täältä pikkukylästä, jossa naapurit juoruilevat muiden asioista pullakahveella sunnuntaisin. Miksi he eivät vain anna olla, antaa meidän selvitellä omia asioitamme? Eivät he voi, saakutin tietotoimistot. Minulla palaa hermot, ja olen varma että joudun vielä hankaluuksiin heidän kanssaan.
Teidän koiranne on vihainen, yksi heistä sanoo isälleni ja minussa kuohahtaa viha. Mistä suunnasta katsottuna? Tottakai koirani puolustaa reviiriään tuntemattomalta, mutta että se purisi vihoissaan? Ei ikinä. Mutta eivät he usko, vaan pian he tulevat vaatimaan koirani lopetusta. Niin kävi jo naapurin koirallekin. Mutta olen taistelemassa kynsin hampain koirani puolesta. Täältä pesee, tietotoimistot.