Nukkuminen on jäänyt vähälle viime päivinä, kiitos oppilaskunnan retken ja Suomen jääkiekko-pelien takia. En tiedä mistä se johtuu, mutta jälleen kerran pää on täynnä erilaisia ideoita kirjoituksiin ja olen hieman onnellinen. Kaikki tuntuu taas sujuvan hyvin, mutta lievänä pessimistinä odotan iskua, joka heittää kovalle maanpinnalle jälleen kerran. Toisaalta, jos aina pelkäisi, ei voisi tehdä mitään, voisi vain lukittautua huoneeseen ja pysyä siellä maailmanloppuun saakka.

Pääsen taas lapsenvahdiksi illalla ja odotan sitä innolla. Vahdittavanani oleva poika on mukava, kiltti ja - mikä ennen kaikkea - jaksaa totella minua. Luulin jo kesällä, että hän kyllästyisi minuun ja minun (lievesti sanottuna) huonoihin kokkauksiin, mutta on ihanaa nähdä, kuinka joka kerralla kun minä menen hänen luokseen, hetkessä me olemme jo kehitelleet jotain mukavaa tekemistä. Ei voisi olla helpompaa työtä.

Ainut mikä harmittaa tässä viikonlopussa on se, että ei ole taaskaan yhtään vapaa-aikaa. Tänään lapsenvahdiksi, huomenna pitäisi lukea alustavasti kolmiin kokeisiin. Tätä se peruskoulun loppuaika meinaa. Kokeita, kokeita ja kokeita. Tosin enää kolme viikkoa peruskoulua jäljellä.