Nyt on kiva olla; ruskettuneena ja levänneenä. Kesälomakin on, niinhän ne jaksaa toistaa, mutta ei tunnu siltä. Mun sisäinen kello näyttää vieläkin kevättä ja jokainen arkiaamu herään seitsemän maissa, kuten olen tottunut jo kauan tekemään.

Nyt sitten peruskoulu on ohi enkä tiedä miten siihen pitäisi suhtautua. Pitäisikö olla iloinen vai surullinen? Ainakin mua pelottaa, etten näe tiettyjä ihmisiä enää ikinä; ne lähtee kauas eikä ne enää ikinä tule takaisin. Ja ne jättää mut tänne.